maanantai 29. lokakuuta 2012

Tytölle mekko ja jotain itsellenikin

Tässä uusin ompelukseni. Tähän mekkoon tein kanttaukset ensimmäistä kertaa resorista. Aiemmin olen tehnyt kantit joustavalla kanttinauhalla kun ajattelin sen olevan helpompaa. Nyt kun uskaltauduin kokeilemaan resorikanttausta niin oli kiva huomata, että hyvin sekin sujuu. Vaikka onhan siinä hieman enemmän työtä kun kaitale pitää leikata ja vielä silittääkin ennen  ompelua :) Ehkä joskus vielä kokeilen sitä tapaa, että ompelen kantin kahdessa osassa, jäljestä voisi tulla siten ehkä jonkun verran siistimpi.

Tästä mekosta tuli aika iso, koko on varmaan 92-98. Vielä ei saada mekkoa käyttöön, tytön täytyy hieman kasvaa vielä ensin :)


Viime viikolla sain viimein tehtyä jotain myös itselleni. Pitkään "joskus pitäisi tehdä" -listalla ollut neulatyyny on nyt valmis ja kovassa käytössä. Mallina toimivaa nallea en ole tehnyt itse.


2 kommenttia:

  1. Mä tykkään tästä ideasta kuvata vaate narulla :) Resorikanttauksista puheenollen niin niiden tekeminen helpottuu ku niitä vaan tekee. Tulee se näppituntuma. Mä en käytä mitään valmiita ohjeita, mittaan vaan aina resorin pituudeksi 3/4 aukon pituudesta ja hyvä tulee.

    VastaaPoista
  2. Kiitos :)

    Mä tein nuo juurikin ihan vaan näppituntumalla. En mitannut ja leikannut kaitaletta ennen ompelua, vaan leikkasin resorista koko leveydeltä 5cm korkean suikaleen, silitin taitoksen ja ompelin kiinni. Ylimääräisen leikkasin sit pois. En uskaltanu leikata etukäteen ettei vaan tuu liian lyhyt.

    VastaaPoista