torstai 25. lokakuuta 2012

Epäonnen mekko

Jotta blogi olisi vähän realistisempi taitoihini nähden, niin laitetaanpa esille yksi epäonnistunut tekele. Tämä on oikein kovan onnen mekko. Ajatuksissa on ollut jo monta päivää halu tehdä mekko, jossa on pallotaskut. Valmista kaavaa minulla ei sellaiseen ole. Eilen sitten tuli sellainen hetki, että päätin aloittaa tämän taskumekon tekemisen. Piirsin kaavan aiemmassa postauksessa olleesta pilvipaidasta muokaten sitä enemmän tunikamaiseksi, taskut muokkasin OB:n Amime -tunikan taskujen kaavasta. Leikkasin kankaat. Tähän asti kaikki meni vielä hyvin.

Sitten aloin ompelemaan. Siitä se epäonnistumisten sarja sitten alkoi. Kanttasin ensin toisen hihansuun. Ajatus jäi vähän puolitiehen hihoja valitessa ja tajusin vasta hihan kantattuani, että tämän mallin hihaan pitää tehdä käänne. Ihan niin pienet kädet ei tytöllä ole, että kantattuun versioon mahtuisivat. Kanttia ei saanut siististi purettua ja niinpä jouduin leikkaamaan koko kantin pois. Onneksi hihan mitassa oli sen verran varaa, että mitta riittää vähän lyhennettynäkin. Pala kanttinauhaa meni tosin hukkaan.

Sitten kanttasin toisen taskun reunan. En venyttänyt kanttinauhaa tarpeeksi ja taskun suu jäi lörpöttämään. Purkaminen kun ei edelleenkään onnistunut, niin jouduin heittämään taas palan kanttinauhaa roskiin ja leikkaamaan uuden etukappaleen. Tosin näin jälkeenpäin ajateltuna paras ratkaisu olisi ollut leikata vaan kantti pois ja suurentaa taskun suuta. 

Seuraavaan versioon taskujen kanttaukset tulivatkin sitten liian tiukalle ja kangas vetäyty taskujen kohdalta sen verran paljon sisäänpäin, että mekko kapenee taskujen kohdalta. Taskujen suut olisivat myös saaneet olla suuremmat. Ei kovin kauniin näköinen lopputulos.

Kanttinauhaa oli jäljellä enää sen verran pieni pala, että kaula-aukkoa kantatessani jouduin koko ajan jännittämään riittääkö se. Ihme kyllä kanttinauha riitti, mutta kaiken huipuksi lanka loppui kesken ja viimeinen, mekon alahelman sauma jäi puolta senttiä vajaaksi.

Tässä tämä tekele kaikessa komeudessaan.


Ihan kelpo käyttövaate kuitenkin, ei nuo pienet virheet käyttöä onneksi haittaa ja tytön pikkuruinen käsikin mahtuu tuosta pikkuruisesta taskunsuusta sisään. Tyttö oli taskuista kovin innoissaan kun keksi, että niihin voi laittaa kaikkea kivaa.

Olenpahan taas hieman viisaampi seuraavaa ompelusta ajatellen. Kuten Simo Silmukin laulaa Kaija Kärkisen sanoin, ei vanhana oo viisas jos ei virheitänsä ensin tee.

1 kommentti:

  1. Hyvältä näyttää kuvassa ainakin. Näinhän se on, että ei aina voi onnistua. Ja kyllä tässä ompelussa pätee sama kuin monessa muussakin, että vasta tekemällä oppii. Mullakin ensimmäisen taskukanttaukset oli liian löysiä ja kupruilivat.

    VastaaPoista