keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Virkkausta hyvään tarkoitukseen ja itselle

Kuulun mahtavaan, lämminhenkiseen ja innovatiiviseen ompeluporukkaan Facebookissa. Järjestimme porukalla tempauksen, jossa teimme käsillä, ommellen, neuloen tai virkaten, jotain, missä jokaisessa on jotain pinkkiä. Tuotteet huutokaupattiin ja tuotto lahjoitettiin lyhentämättömönä Roosanauha -keräykseen. Saimme kerättyä huikean potin, yli 6000 euroa!


Itse virkkasin huutokauppaan tämän Pupusen


Virkkauksesta innostuin sitten tämän Pupusen myötä enemmänkin ja tällaisia juttuja olen viime aikoina tehnyt:

Pari koria pitsireunuksella


Kahvallinen pikkukori tytölle leikkiin


Matto, halkaisija n. 100 cm


Testiversio käsikorusta, virkattu hieman epäsopivasta langasta, mutta ehkä tätä voi käyttää :)






sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Takki!

Sain ensimmäisen takkikokeilun valmiiksi. Siis eka takki itselle. Ei menny kaikki ihan putkeen, mutta kiva tästä tuli. Takki tuli todelliseen tarpeeseen, ja tällä oli himpun verran kiire. Pakkasin koneet, kaavat ja kankaat autoon ja suurruuttelin takin Tampereella. Kolmen päivän Seurahuoneen keikkareissulla takki tuli kuin tulikin valmiiksi. Ensimmäisen keikan tauoilla muokkailin kaavaa, seuraavana päivänä ja keikan tauoilla leikkasin kankaat ja kolmantena päivänä ompelin. Tuli vähän kiire ja jouduin vähän oikomaan mutkia, tai siis siinä kiireessä niitä mutkia takkiin vähän tuli, mutta ei ne kauaksi näy :D Keikka alkoi kymmeneltä ja takki oli valmis yhdeksältä. 

Tadaa!





Kankaat on kirpparilta ja kierrätyskeskuksesta, kallein osa tässä on vetoketju :) Kaavana Suuren Käsityökerholehden sadetakki, kavennettuna ja muokattuna. Seuraavaan versioon täytyy vielä vähän tehdä muutoksia. Tämä ei jää tähän, mulle tuli takkikuume!




sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Vanhoja juttuja... Jotka haluaa päästä myös blogiin

Ommellut olen paljon sitten viime postauksen, mutta jostain syystä niiden bloggaaminen on jäänyt. Tässä nyt muutamia juttuja joita on tullut tehtyä.


Paitoja ja tunikoita tytölle noin koossa 80-92.



Kypärähattu ostohatusta piirretyllä kaavalla, sisällä fleecevuori. Tästä tuli liian pieni ja hattu onkin jo jatkanut matkaa serkkutytölle.




Tanssisetti tanssitytölle :)




Pikkarit noin kokoa 92.




Tunika Hoops -kaavalla, koko 92. Narulla kaverina ostohousut, joita tarkoitus pitää paidan kanssa. 




Pipo tyttöselle, malliksi pääsi Nalle Puh :)