tiistai 7. toukokuuta 2013

Synttärihumua!

Toukokuun alussa juhlittiin tyttösen 2v. synttäreitä. Tällä kertaa narulle pääsivät onnittelukortit.


Tässä on nyt paljon muutakin kuin ompeluksia, mutta menköön, kun on kuitenkin omin pikku kätösin tehty.

Pikkuruisia rannekoruja lahjaksi tytölle:


Kakkuja keittiöleikkeihin. Näitä väkertäessä meni hyvin viikonlopun keikkareissun automatkat ja tauot ja odottelu keikkapaikalla. Sen kerran
kun käsin ompelen ja olisi kerrankin ollut tarvetta viime Tallinnan reissulta ostetulle sormustimelle, niin eikös se jäänyt kotiin.


Pari jätskiä, samalla reissulla tehty kuin kakkuset.


Tau Nalle -kakku maailman suurimmalle Ti-Ti Nalle -fanille. Tyttö tosin ei maistanut murustakaan, mutta oli innoissaan kakusta.


Ja viimeisenä synttärimekko. Tähän tuli varmaan kaikki mahdolliset virheet, mutta kaukaa katsottuna siitä tuli aika söpö. Onneksi tyttö on niin vauhdikas tapaus, ettei mekkoa ehdi läheltä paljon katsella :)

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Pari boleroa

Fb-ryhmästä löytyneillä ohjeilla, tosin hieman soveltaen, ompelin tänään kaksi boleroa.

Ensimmäiseen valikoitui kankaaksi pinkki trikoo. Hihoista piti tulla pidemmät, mutta minäpä fiksuna leikkasin vaan miettimättä sen kummemmin langansuuntia ja väärinpäinhän se meni, ei mahtunut :D Ja sitten ei enää kangas riittänyt ja tuli lyhyet hihat, mutta nää on ihan kivat. Tää on ihana päällä!

Tätä sitten ommellessani sain idean toisesta ja pitihän se sitten vielä nopeasti ommella ennen keikalle lähtöä. Tästä lähtien pesen kankaat samantien kun ne meille ovesta sisään tulee, koska tän kankaan nappasin pyykkikorista, ei voinu odottaa että sen sais pestyä :) Alemmassa kankaana Tallinnan löytö, "hihoina" ja tuossa reunassa kuminauhapitsi. Tästä ei voi vaatteen tekeminen enää paljon helpommaksi mennä. Tosin hieman ehkä vielä muokkaan tuota, toisen olan kohdalle tullut vahinkoryppy näyttääkin aika kivalta ja taidan laittaa molemmille puolille vielä Framilon-rypytykset, saattaa istua sitten vielä paremmin päälle.

Näitä pitää tehdä lisää! Tallinnan seuraavaa reissua varten on jo ostoslista tehty :)